|

Lyhytkarvaisen saksanseisojan ensimmäinen tiputus
Minä ja pari kaveria oltiin vieraina 10.01.2009 fasaanijahdissa naapuriseuran mailla. Tässä ystäväni nuorelle lyhkärille pudotetaan ensimmäinen fasaani... vaikka se meinas vähä tiukille ottaa... pääasia että täkässä ei oo reikiä... heh.

Peltopyitä pöllyyttämässä Pohjanmaalla
Seurueemme pääsi lokakuussa nauttimaan nykyään niin valitettavan harvinaista herkkua, nimittäin peltopyyjahtia pudotuslupien kanssa. Kahden seisojan voimin kammattiin iltapäivä peltoja läpi Pohjanmaan aukeilla mailla, ja saalistakin saatiin. Kylän jänispiiska pyrki useampaan otteeseen sotkemaan kuvioita, siinä kuitenkaan onnistumatta. Päivän kääntyessä iltaan totesimme metsästysmuodon ennakkokäsityksiä haastavammaksi, mutta myös hyvin antoisaksi. Kokemus jonka soisi kaikille kanakoiraharrastajille.

Sinikettu
Kuulin pilkkikisoissa eläimestä, joka makailee kosken alajuoksulla. Ensin kerrottiin, että eläin on supikoira, mutta lähempi tarkastelu osoitti kyseessä olevan sinikettu. Paikallinen kuvaaja lähti kuvaamaan rannalle ampuja mukanaan. Lähdin ajamaan eläintä veneellä jäältä. Jää oli liian heikkoa kävelemiseen. Kahden tunnin urakan jälkeen sinikettu tuli liian lähelle ampujaa. Kuvia metsästysseuran nettisivuilla.
|